
Metsäkoivulan Polku
Esittely
Metsäkoivulan polku on noin neljän kilometrin pituinen luontopolku Somerolla, Hämeen Härkätien tuntumassa. Someron kaupungin mailla sijaitsevan reitin ovat rakentaneet ahkerat yksityishenkilöt. Metsäkoivulan polku kulkee perinteiseen somerolaisluontoon verrattuna poikkeuksellisissa maisemissa. Alueen metsä on keski-ikäistä ja hyväkuntoista. Korkeuseroja on paljon ja korkeimmilta kallioilta on upea maisema. Muistakaa kuitenkin varoa jyrkänteiden reunoja.
Tunnelmallisella, katetulla Pontikkapuron tulipaikalla voi pysähtyä katokseen kuuntelemaan luonnon ääniä, nauttimaan eväitä ja keittelemään nuotiolla vaikkapa kahvit. Kiipeilyn harrastajat ovat merkinneet Nakkivuoreksi ristitylle kallioseinämälle kiipeilyreittejä. Uusimpana lisäyksenä Metsäkoivulan alueelle on tehty lyhyt reitti upealle hiljentymispaikalle kallion päällä kuvankauniin metsälammen äärellä.
Talvisin Metsäkoivulassa pääsee myös hiihtämään. Metsäautotietä pitkin kulkee kaupungin ylläpitämä 1, 5 km pituinen latu. Edestakaisesta matkasta metsäautotien päähän tulee yhteensä 3 km lenkki. Latu on melko helppohiihtoinen ja sopiva myös perheen pienemmille hiihtäjille. Kimmon kurvin kohdalta pääsee välipolkua pitkin n. 350 m päässä sijaitsevalle Pontikkapuron tulipaikalle.
Pontikkapuron lähettyville ja kalliojyrkänteille muodostuu talvisin hienoja jääputouksia. Niitä voi nähdä keleistä riippuen yleensä tammi-maaliskuussa. Nämä nähtävyydet sijaitsevat punaisella merkityn Hirvenpolun varrella.
Osoite
Levolantie 31400 Somero
Saapuminen
Someron keskustasta Metsäkoivulan reitille hurauttaa autolla alle vartissa. Keskustasta suunnataan Hämeen Härkätielle, jota kuljetaan Kultelan läpi kohti Pajulaa. Reilun kuuden kilometrin jälkeen käännytään Torro-Koivulantielle, jota ajetaan hieman yli kilometrin matka. Tämän jälkeen oikealle kääntyy Levolantie, jonka risteyksessä on tienviitta ”Metsäkoivulan polku”. Levolantietä ajetaan puomille saakka, jonka luona on tilaa useammalle autolle. Parkkipaikalla on opastetaulu ja viitoitus polulle.
Palvelut
- Kuivakäymälä
- Katettu tulipaikka

